Siirry sisältöön

Lisäävä valmistus, joka tunnetaan myös 3D-tulostamisena, on jatkuvasti kasvava teollisuuden ala.

Turun talousalue on nopeasti noussut merkittäväksi peluriksi teollisuuden ja lääketieteen lisäävän valmistuksen aloilla. Tämän verkkosivun tavoitteena on vahvistaa tätä kasvua ja tuoda yhteen asiantuntijat, ammattilaiset, korkeakoulut ja tutkijat.

Mitä on TICAM?

TICAM, eli Turun lisäävän valmistuksen osaamiskeskittymä, on innovaatiokeskus, joka on rakennettu keväällä 2022 pidetyn Lisäävän valmistuksen seminaaripäivien pohjalle. TICAM on lisäksi rakennettu aikaisemman MMAM-infrastruktuuriklustrin päälle.

 

Mitä on lisäävä valmistus?

Lisäävälle valmistukselle, eli 3D-tulostukselle on pitkät perinteet Turun talousalueella. Alueen yritykset ja korkeakoulut ovat olleet keskeisessä asemassa lisäävän valmistuksen sektorin kehitystyössä.

Teollisuuden ja alan koulutuksen näkökulmasta on olennaista tuoda yhteen alan osaajapooli ja saada mukaan uusia opiskelijoita, tutkijoita ja jo mukana olevia osaajia.

Turussa on kehitetty useita alan keskeisiä teknologioita ja tuotantomenetelmiä ja kaupungissa on totuttu tekemään asioita yhdessä. Vuonna 2022 järjestetyn lisäävän valmistuksen seminaarin myötä, Turkuun syntyi myös Turun lisäävän valmistuksen innovaatiokeskittymä, englanniksi Turku Innovation Centre of Additive Manufacturing, TICAM.

Turussa on iso yrityskeskittymä, paljon alan osaamista ja täällä on kehitetty ja kehitetään merkittäviä metallitulostusmenetelmiä. Osaamiskeskuksen myötä Turku nousee teollisen 3D-tulostuksen huipulle. Alaa hyödyttää turkulaiset vahvuudet, suuri meriteollisuuden klusteri ja lääketieteen vahva läsnäolo alueella. Yliopistosairaalan, lääketutkimuksen ja biolääketieteen merkitys on myös keskeistä.

Ensimmäisenä käyttöön kypsyvät hammasproteesien tulostus. Pian tulostetaan hammasproteeseja, implantteja ja siirteitä potilaille. Tulostus on taloudellisestikin järkevää, sillä se poistaa monta työvaihetta verrattuna aiempiin menetelmiin. Yksilölle räätälöityjä lääkeannosteluratkaisuja tutkitaan jo vilkkaasti. Suurimat odotukset on biorakenteiden tulostukselle. Näillä on suurin potentiaali parantaa monen ihmisen arkista elämänlaatua.

Turussa liikutaan tekniikan kehityksen kovimmassa kärjessä. Lisäävällä valmistuksella on hurja potentiaali nousta vientiteollisuuden merkittäväksi veturiksi. Tästä kiitos kuuluu kaupungille, korkeakouluille ja tutkimusryhmille. Varsinais-Suomeen on tehty merkittäviä kansainvälisten yritysten investointeja. Yritykset hakevat maailmanluokan osaamista sieltä mistä sitä on saatavissa.